Loma tulla lompsottaa taas. Jussina se alkaa ja kestää sen ruhtinaallisen neljä viikkoa. Tuleepahan taas testattua, onko sitä työhullu vai muuten vaan vähän hassu. Työhulluuden pystyy Taloussanomien mukaan testaamaan muutaman peruskysymyksen avulla ja testasinhan minä. Toinen näppärä, tosin Lontoon kielinen testi löytyi myös Facebookin kautta Wall street journalista. Se oli vieläkin viihdyttävämpi, sillä siitä sai pisteitä niinkuin Reginan parisuhdetesteissä silloin teininä. Minä sain 53, mikä tarkoittaa sitä että workaholic en ole

Työhulluus on kai läheistä sukua työnarkomanialle ja saattaa pidemmän päälle johtaa burnouttiin. Tutustuin jokin aika sitten erääseen oman ikäluokkani edustajaan, joka kertoi minulle oman tarinansa työuupumuksen partaalta terveempään elämään. Olkoon hänen nimensä vaikka Keijo.

Keijo oli saanut elää terveessä kehossa melkein nelikymppiseksi. Hän teki vastuullista työtä kehitysinsinöörinä eräässä suurehkossa yrityksessä ja kasvatti neljän alle kouluikäisen lapsen perhettä yhdessä vuorotyötä tekevän vaimonsa kanssa. Eräänä keväänä Keijolla alkoi olla kummallisia terveyteen liittyviä vaivoja. Hän oli jatkuvassa kuumeessa ja sai paniikkihäritiön tyyppisiä oireita työpaikallaan. Lääkärit tutkivat Keijoa tarkoin ja yrittivät löytää oireille fysiologista syytä. Ei löytynyt. Lopputuloksena oli todettava että päänvaivaa ja "stressihormonaalista". 

Keijo oli aina yrittänyt tehdä työnsä hyvin ja perheenisänä hoitaa asiat vastuullisesti. Vaimon vuorotyön vuoksi jopa vastuullisemmin kun vaimo. Jouten olosta oli seurannut hyödytön ja laiska olo, jopa moraalinen krapula.

Jotkut työuupumus herättää aikaisemmin, jotkut myöhemmin. Keijon ehkä ajoissa. Keijo luopui itse asettamastaan pakosta hoitaa koti kuntoon vaimon vuorojen aikana ja palkkasi siivoojan. Työpaikalla hän kertoi esimiehelleen haastavasta tilanteestaan ja sai sovittua tehtävien uudelleen järjestelystä siten, että työn vaativuudesta tingittiin, kunnes nuorin lapsista saatiin koulutielle. Keijon kuume laski ja paniikkioireet helpottivat. Keijo on nyt onnellinen mies.

Keijon tarinan kuultuani pohdiskelin pitkään omaa suhdettani työhön ja jaksamiseen. Aluekehittäjänä sitä monesti antautuu ottamaan suuremman taakan kantaakseen kun oikeasti jaksaa kantaa. Kalenteri täyttyy, kilometrit juoksevat auton mittarissa ja paperipino karttuu pöydällä. Aluekehittäjä ei voi koskaan saada työtään valmiiksi sillä aina on jotakin uutta kehitettävää ja positiivista palautettakin saa vain harvoin, sillä työ on aina kesken. Onneksi Keijon tarina ei kuitenkaan ole minun tarinani, vaikka ylisuorittamisen vaara tässä ammatissa piileekin. Aluekehittäjän työtä kun ei pysty tekemään kun sitoutuen - suurella sydämellä.

Lue lisää ylisuorittamisesta Tietoviikon artikkelista.