Tässä syksyssä on jotain uutta. Talouden matalasuhdanteen jälkeen tuotannollinen toiminta on virkistymässä, mistä kertovat paperin täydet tilauskannat, työllisyyskehityksen tasaantuminen ja lomautusuutisten puuttuminen. Tuotannollisen toiminnan virkistymisen lisäksi olen huomannut pörinän lisääntyneen. Pörinästä ovat kertoneet myös monet yhteistyökumppanini, joiden elämässä pörinä on näkynyt lisääntyneenä kiireenä ja runsaina tapaamisina eri agendojen äärellä. Mainio esimerkki alueellisesta pörinästä oli perjantain nauti paikallisesta palvelusta tapahtuma, jossa paikallislehti Jämsän seutu, Jämsek, Jämsän kaupunki, Jämsän ammattiopisto ja paikalliset yrittäjät yhdistivät voimansa.

Pörinä on terminä tuttu Markku Sotaraudan teoksista ja sillä tarkoitetaan ihmisten välistä vuorovaikutusta organisaatioiden rajoista huolimatta.

Pörinän elinvoimaa lisäävästä vaikutuksesta kirjoittaa mm. Sari Baldauf Sitran sivuilla. Baldauf toteaa: "Elinvoimaisuuden ylläpitäminen ja kehittäminen vahvojen muutosten maailmassa vaatii tiivistä vuorovaikutussuhdetta muiden toimijoiden ja ympäristön kanssa – siis verkostomaista, mukaan kutsuvaa toimintatapaa suljetun, hierarkisen ja siiloutuneen mallin sijasta." 

Erityisesti pienillä kaupunkiseuduilla verkostomainen toimintatapa on sekä pakollinen, että välttämätön tapa toimia. Pienillä seuduilla harvat ihmiset tekevät niitä samoja hommia, joita tekemään on suurille kaupunkiseuduille perustettu kokonaisia organisaatioita. Siinä voi kuitenkin piillä pienten kaupunkiseutujen onnistumisen vahva ydin ja mahdollisuus. Koska organisaatiorajat ylittävä yhteistyö on meille luonnollista ja pakollista, meidän ei tarvitse olla yhtä lailla kiinni linjaorganisaatioiden hierarkisissa johtamiskulttuureissa. Mahdollisuuden hyödyntäminen vaatii kuitenkin sen ymmärtämistä.

Vesa Harmaakorpi toteaa puheenvuorossaan Sitran sivuilla, että suomalainen innovaatiopolitiikka hyödyntää vain 4% mahdollisuuksistaan ja jättää loput 96% käyttämättä. Väitteellä Harmaakorpi tarkoittaa sitä, että suomalaisessa järjestelmässä uskotaan liiaksi tieteen tai teknologian piirissä syntyvien innovaatioiden hyvää tuottaviin vaikutuksiin, kun todellisuudessa oikea potentiaali on käyttäjälähtöisessä kontekstissa. Ongelmallista innovaatiopolitiikan kannalta on se, että edelleen suuri osa innovaatiopolitiikan rahoituksesta ohjautuu tiede- tai teknologiapohjaisen innovaatiotoiminnan rahoittamiseen.

Jämsän seudulta puuttuvat tiede ja teknologiainnovaatioita tuottavat rakenteet: yliopistot, korkeakoulut ja tutkimuslaitokset. Potentiaalia täällä sen sijaan on, jos meillä riittää kyvykkyyttä pitää pörinää yllä ja kytkeä itsemme laajempaan kehikkoon. Meidän tulee seudulla uskoa eri organisaatioiden välisestä vuorovaikutuksesta kumpuavaan elinvoimaan ja toimia aktiivisesti sosiaalisen pääoman kasvattajina ja ennakkoluulojen poistajina.

Etsikkoaika on nyt. Olemme saaneet uuden kaupunginjohtajan ja talouden laskusuhdanne on hellittänyt otettaan paikallisista yrityksistä. Kaupungin palvelurakenteen uudistaminen on vahvassa vauhdissa ja palvelujen tuottamisen strategiaa tullaan tarkastelemaan lähiaikoina. Tunnelma on odottava, avoin ja positiivinen. Yhteistyöuskovaisena uskon paikallisiin mahdollisuuksiin luoda uusia toiminnan tapoja, jotka yhtäältä vastaavat julkisen palvelutuotannon haasteisiin, toisaalta luovat uutta aktiivista elinkeinotoimintaa ja kolmanneksi kasvattavat seudun elinvoimaa niin merkittävällä tavalla, että sitä kummastellaan isolla kirkollakin.

Lukaisepa myös Hakalan Annen ajatuksia kehittymisen organisatorisista esteistä.