Pitihän tämäkin päivä (viikko) nähdä kun ei mitään asiallista synny paperille saati näyttöruudulle. Sen kai siitä saa, kun päivät pitkät hoitaa työtään sähköpostin välityksellä ja kirjoittelee hallinnollisia papereita hankeliturgialla. Kieli köyhtyy - vai köyhtyykö? Mieli tylsistyy - vai tylsistyykö?

Törmäsin Tero Karjalaisen mainioon kolumniin Keskisuomalaisen verkkosivuilla, jossa Karjalainen pitää "hilseilevää narinaansa" Suomen kielen köyhtymisestä puhekieltä esimerkkinään käyttäen. Karjalainen  kertoo kolumnissaan nelisubstantiivikielestä, joka on muuttamassa Suomen kielen monimuotoisuutta korvaamalla kaikki substantiivit sanoilla juttu (tai tuttavallisemmin jutska), systeemi, meininki ja hässäkkä. Esimerkkejäkin löytyy Harri Syrjäsen vihannessysteemistä ja perunajutskasta jouluisen puhujan valohässäkkään. 

Puhekielestä tutulle nelisubstantiivikielelle löytyykin hallinnon ja aluekehittämisen alalta omat vastineensa. Meille monille ovat tuttuja ohjelmat, prosessit, strategiat, jalkauttamiset, koordinoinnit, verkostot, jotka eivät tarkoita tavallisille ihmisille yhtään mitään, mutta meille hallinnon ja aluekehittämisen kieltä käyttäville ne ovat koko maailma. Ja käsi sydämellä joudun myöntämään että itse taidan olla yksi niistä syyllisistä, jotka ovat mukana hallinnon ja aluekehittämisen liturgian ylläpitämisessä ja kehittämisessä.

Lindroosin Mikko kirjoitteli asiasta kerran lehtijutun ja hyvän jutun tekikin. Pisti minut hikoilemaan ja selittämään arkikielisesti ohjelmapolitiikan termejä. No siitäkin selvittiin. 

Olen nyt viikon verran kierinyt itsesäälissä. Lupasinhan kirjoittaa blogiin aina silloin tällöin ja kun sopivasti kiltti tyttö olen, täytyyhän ne lupaukset pitää. Tässä sitä nyt ollaan ja pohdiskellaan sellaisia tyhjänpäiväisyyksiä, kun onko hallinnon ja aluekehittämisen kieli sekä supistanut sanavarastoani että tylsistänyt mieleni?

Ensimmäisestä kysymyksestä on hyvä aloittaa. Itse ajattelen Suomen kieltä kehittyvänä ilmiönä, joka sekä köyhtyy että rikastuu samanaikaisesti. Vaikka nelisanasubstantiivikieli valtaa alaa, monimuotoistuva kulttuuri tarvitsee koko ajan uutta kieltä ja sanastoa, jotta yhteinen ymmärrys säilyy. Olkoon tämä vahvistuva ja laajeneva "hallinnollinen liturgia" vaikka esimerkki siitä. Mitä taas tulee sanavarastoni köyhtymiseen, huomaan että sujuuhan tämä Suomen kielen kirjoittaminen blogiin ilman sitä byrokatiasanastoakin, ainakin melkein.

Tuo tylsistymisen riski lienee suurempi huolista. Päivittäin töissä pyörittelemäni asiat ovat monesti niin suuria ja vauhdittamani (?) muutokset niin hitaita, että hämäläistä vauhdikkaammalla tahtoo aika käydä pitkäksi. Ei silti onneksi on kollegoita sekä seudulla, että muualla Suomessa, joiden kanssa tähän työhön liittyviä haasteita voi tuulettaa hurtin huumorin avulla. Ja tapahtuuhan niitä asioita kuitenkin pienemmässä mittakaavassa ja monasti sellaisella vauhdilla että heikompaa hirvittäisi.