Työssä käyvä väki vanhenee nopeaa tahtia ja monella työpaikalla on edessä rekrytoinnin haasteet. Taloussanomat raportoi Outi Kokon kynällä siitä, että yritykset palkkaavat aiempaa enemmän nuoria vastavalmistuneita. Nelikymppiset kokeneet ja osaavat kärsivät rökäletappion. Osaamisesta ei haluta maksaa. Lisämausteena Kokko mainitsee Tilastokeskukseen viitaten, ettei palkka keskimäärin enää 40 - ikävuoden jälkeen paljoakaan nouse.

Itse olen ylittänyt neljän kympin maagisen rajan viime toukokuussa. Työelämässä olen ehtinyt olla reilut parikymmentä vuotta ja eläkeikään on polkua jäljellä vähintään saman verran kun nyt on tallattu. Nyt kolmen lapsen äitiyslomien ja vauvavuosien jälkeen olisi henkilökohtaisesti halua panostaa työuraan ja jopa edetä sillä. Onko kuitenkin todettava, että tämä on nyt nähty ja turhautuneena luopua uusien haasteiden tavoittelemisesta. 

Palkkakysymys on luonnollisesti näinä aikoina merkityksellinen, sillä tehokkuutta haetaan nimenomaan tuotantokustannuksia alentamalla. Kuulinpa tässä erään kaupungin työnantajapolitiikasta. Kaupungissa toimii erään alan opinahjo ja kaupunkityönantajalla on tapana tietoisesti rekrytoida parhaat nuoret suoraan koulun penkiltä ja pitää sillä tavoin kaupungin palkkataso alhaisena. No - tapansa kullakin.

Pienellä kaupunkiseudulla edellä kuvattuun työnantajapolitiikkaan (jonka joku saattaisi ikärasismiksi tulkita) ei yleensä ole varaa. Haettaessa avainhenkilöitä, hyviä hakijoita on usein vain muutamia. Pohdiskelin myös sitä, onko kasvattajaseurana toimiminen taloudellisesti niin kannattavaa, että työnantajan on syytä tavoitella sitä aktiivisesti. Nuoruuteen saattaa liittyä itsen etsimistä, juhlimista, parin valintaan liittyvää kipuilua, tarvetta lisäkoulutukseen jne.

Eikö nykyisessä työelämässä pitäisi pyrkiä työyhteisöjen heterogeenisyyteen ja varmistaa siten hiljaisen tiedon siirtyminen sukupolvelta toiselle sen sijaan että syrjitään vähän kokeneempaa työsukupolvea?

Onhan myös niin, että nuoria palkkaavassa yrityksessä eteen tulee todennäköisesti sellaisia lisäkustannuksia, kuten vanhempainlomat. Todennäköistä on myös se, että nuoret ja vähitellen ikääntyvät osaajat vaihtavat toiseen työpaikkaan ja vievät osaamisensa mukanaan. Kasvattajaseurana toimineelle työnantajalle nuoren kasvattamisen ja kouluttamisen kustannuksia  ei korvaa kukaan. Olisiko kuitenkin ollut taloudellisempaa ja varmempaa palkata se neljäkymppinen?